Valikko

Sokerikakkutaikina – näin onnistut

Sokerikakkutaikina valmistuu yksinkertaisimmillaan munista, sokerista ja vehnäjauhoista. Sokerikakkutaikinasta valmistat esimerkiksi erilaisia kakkupohjia ja kääretorttuja.

  • Mitä sokerikakkutaikinasta voidaan leipoa?

  • Sokerikakkutaikinasta voit leipoa mm. täytekakkuja, leivoksia, kääretorttuja ja erilaisia marja- ja hedelmäpaistoksia. Kuohkea taikina valmistuu takuuvarmasti Sunnuntain ohjeella niin perinteisenä kuin gluteenittomanakin versiona.

  • Raaka-aineet ja niiden merkitys

    • Voitele vuoka aina erityisen huolellisesti. Pehmeä rasva levittyy hyvin, mutta mainio apu vuoan voitelemisessa on myös Sunnuntai Juokseva. Voitelemiseen voit käyttää puhtaita sormia, talouspaperia tai voitelusivellintä. Jauhota voideltu vuoka korppujauhoilla, kookoshiutaleilla, manteli- tai pähkinärouheella, vehnäleseillä tai mannasuurimoilla.
    • Vatkaa munat ja sokeri hyvin. Kananmunat vatkautuvat parhaiten ja nopeimmin huoneenlämpöisinä.
    • Jos valmistat esimerkiksi 4 munan sokerikakkua täytekakun pohjaksi, vatkaa sitä sähkövatkaimella 5-10 minuuttia. Muna-sokerivaahto on tarpeeksi kestävää vasta sitten, kun se on hyvin kuohkeaa ja taikinavaahdon pinnalla pysyy jonkin aikaa sormella vedetty viiva. Kuohkeaa vaahtoa on käsiteltävä hellävaroen, sillä se latistuu helposti esimerkiksi kulhon tärähtäessä.
    • Kuivat aineet sekoittuvat taikinaan tasaisesti, jos sekoitat ne ensin keskenään omassa kulhossaan. Leivinjauhe kannattaa sekoittaa erityisen hyvin, jotta leivonnainen kohoaa kauniin tasaisesti.
    • Lisää kuivat aineet taikinavaahtoon siivilän läpi kevyesti sekoittaen. Älä enää vatkaa sähkövatkaimella, jotta taikina ei menettäisi kuohkeuttaan. Sekoita vain sen verran, että aineet sekoittuvat vaahtoon tasaisesti. Valmis taikina levitetään varovasti kakkuvuokaan. Vuoka täytetään vain 2/3, jolloin 1/3 vuoan korkeudesta jää kohoamisvaraksi.
    • Kakkujen sopiva paistolämpötila on yleensä 175 °C. Paista kakut uunin alimmalla ritilätasolla. Näin ne kohoavat hyvin ennen pinnan kuortumista ja kakuista tulee kuohkeita. Älä avaa uuninluukkua paistamisen alkuvaiheessa, sillä se häiritsee kakun kohoamista ja kakusta voi tulla lattea.
    • Kakun kypsyyttä voit kokeilla tikulla. Kakku on kypsä, jos tikku jää kuivaksi ja kakku on irronnut hieman vuoan reunoista.
    • Anna kakun olla vuoassaan vähintään 10 minuuttia uunista ottamisen jälkeen, jotta lämpö tasaantuisi ja kakun rakenne jähmettyisi. Kumoa kakku sitten esimerkiksi leivinritilälle, niin se jäähtyy nopeammin. Aseta puhdistettu vuoka kakun päälle, jotta kakku ei kuivu.
    • Jos kakun pinta on rikkoutunut kakkua kumotessasi, voit peittää kauneusvirheet kuorrutuksella tai koristelulla.
    • Takuuvarma gluteeniton kakkupohja syntyy tällä ohjeella

      Täydellinen, gluteeniton sokerikakkupohja onnistuu helposti tällä ohjeella. Katso alta ohjeet erikokoisiin kakkupohjiin.

      Alle 60 min

    • Gluteeniton mustikkatäytekakku kruuna juhlien kahvikattauksen

      Gluteeniton sokerikakkupohja on klassikko, jonka ohje kannattaa napata talteen. Täytekakku raikkaalla mustikkarahkalla sopii jokaiseen kahvipöytään.

      Yli 60 min

    • Punaherukka-moussekakku maistuu juhlaplyöydässä

      Helppo ja herkullinen täytekakku täytetään mascarponevaahdolla, johon on soseutettu punaherukoita.

      Yli 60 min

    • Täydellinen sokerikakkupohja onnistuu helposti tällä ohjeella. Katso alta ohjeet erikokoisiin kakkupohjiin.

      Alle 60 min

    • Mansikkakermakakku on kesäjuhlien suosikkikakku vuodesta toiseen. Tiesitkö, että sen voi tehdä helposti myös gluteenittomana?

      Yli 60 min

    • gluteeniton kääretorttu

      Mehevä kääretorttu onnistuu myös gluteenittomasti! Täytä torttu mielesi mukaan esimerkiksi tuorejuustolla ja hillolla.

      Alle 30 min

    • Sunnuntai Triffle Kakku- ja muffinssimixistä

      Marjatrifle on upean näyttävä jälkiruoka! Kruunaa kesäjuhlat tällä hurmaavan helpolla reseptillä.

      Alle 60 min

    • kääretorttu

      Kääretorttu muuntuu moneen! Tämän kääretortun mascarponetäyte saa raikkautta tuoreista vadelmista.

      Alle 60 min