Valikko

Jouluinen mallasleipä

Näyttävä jouluinen vuokaleipä syntyy käyttämällä kuivakakkuvuokaa. Kaunis leipä on myös maukas lahjaidea!

Jouluinen mallasleipä

Kakkuvuokaan leivottu joululeipä on maistuva lahjaidea. Näyttävän ulkomuodon lisäksi leivästä on helppo leikata paloja ja kannikkapaloja ei osu kenellekään.

Ainekset

1 lpiimää (laktoositon)
2 1/2 dlsiirappia
1 rklsuolaa
2 psSunnuntai Kuivahiivaa
2 1/2 dlSunnuntai Karkea Täysjyväruisjauhoja
3 dlkaljamaltaita
3 dlElovena Kauraleseitä
12 dlSunnuntai Erikoisvehnäjauhoja
2 dlpuolukoita (pakaste)

Leipien voiteluun

1 dlsiirappia
1 dlvettä

Ohjeet

  1. Kuumenna piimä 42 asteiseksi (reilusti kädenlämpöiseksi). Lisää siirappi ja suola. Sekoita kuivahiiva ruisjauhoihin ja lisää nesteeseen. Lisää maltaat ja leseet. Sekoita vehnäjauhot taikinaan vähitellen ja lopuksi puolukat. Sekoita tasaiseksi, taikina jää löysähköksi.
  2. Kaada taikina kolmeen Sunnuntai Juoksevalla voideltuun kakku- tai leipävuokaan (tilavuus noin 1,5 l). Anna leipien kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 60 minuuttia. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
  3. Voitele leivät siirappivedellä. Paista uunin alatasolla ensin 40 minuuttia. Peitä foliolla ja jatka paistamista vielä 35 minuuttia.

Kääri kakkuvuoassa leivotun leivän ympärille kaunis naru ja anna lahjaksi tuore jouluinen leipä.

Tykkää (215)

    Jaa

    Reseptissä käytetyt tuotteet